Ismo Höltön valokuvanäyttely Ateneumissa 10.04.2015 – 31.05.2015
Yhdistyksen hallituksen jäsenet kävivät toukokuussa tutustumassa Ismo Höltön valokuvanäyttelyyn Ateneumissa. Seuraavaan on koottu näyttelyn herättämiä ajatuksia ja tunnelmia.
Näyttelyn luoma ajankuva sodan jälkeisistä vuosikymmenistä on koskettava. Monia tarinoita voi kehitellä kuvattavien katseiden taustalle. Ovatko kuvittelemamme tarinat heijastuksia omasta ajastamme? Vai pystymmekö samaistumaan 60-luvun tunnelmiin? Me suuriin ikäluokkiin kuuluvat tunnistamme kuvissa kaukaisia muistoja. Näyttelyssä meille heräsi suloinen kaipaus noihin aikoihin.
Kuvissa näkyy elämänmuotoja, jotka ovat jo hävinneet, ovat osa historiaa. Suuri murros maaseudulta kaupunkiin on on alkamassa ja meneillään. Kuvien maaseutu ja kaupunki näyttäytyvät hiljaisella tavalla hyvinkin erilaisina: maisemat, talot, ihmiset. Kuvista löytyy paikkoja, joita ei enää ole. Maaseudun maitolaiturit ja kaupunkien puutalot ovat kadonneet.
Kuvien katunäkymissä on tarkoin silmin valittuja kuvakulmia. Helsingin Keskuskadun puutalot ovat hävinneet betonisen makkaratalon tieltä. Kuvien katukaupustelijat ja -soittajat ovat väistyneet ja toiminta jatkuu nykyisin eri muodoissa. Muistelimme, että noina vuosikymmeninä pihasoittajat olivat usein sotainvalideja, eri tavoin vammautuneita.
Henkilöitä kuvataan omissa ympäristöissään ja tilanteet välittyvät aitoina ja teeskentelemättöminä. Kameramies on kuin satunnainen ohikulkija, joka kohtaa ja kuvaa ihmiselämän eri variaatioita rauhallisesti, osoittelematta. Kuvien rajaukset tuovat esiin keskeisen sanoman tasapainoisesti.
Henkilöitä katsotaan läheltä. Kuvaaja katsoo kameraansa alaspäin ja tilanteeseen tulee erilainen tunnelma kuin tähdättäessä kameralla silmien edestä. Kun kuvaaja ei katso kohti, voi olla rauhassa oma itsensä. Kuvattavan katse on suora ja toisinaan tutkiva, ilman poseerausta tai esittämistä.
Kuusikymmenluvulla naisten vaatetus on naisellista. Pitkät housut ovat vasta tekemässä valloitustaan arki- ja juhlavaatteiksi, tuolloin eletään hamekautta. Lapset puetaan paljolti aikuiseen malliin. Lestadiolaisseuroissa kuvattu poika solmioineen ja valkoisine paitoineen on hellyttävä.
Huivipäinen äiti kolmostyttärineen Helsingin rautatieasemalla vuonna 1967 on kuva, jossa tytöt nallet kainalossa, käsilaukut käsissä ja sukkahousut hieman makkaralla toistavat äidin hyväntahtoista ilmettä. Tilanteessa on matkan jännitystä, mutta samalla turvallista tunnelmaa.
Kuvista voi aistia, miten sodan jälkeinen vaatimattomuus ja niukkuus alkaa vaihtua teollisen tuotannon runsauteen. Vaatteiden kuosien ilotteleva kirjavuus ja muoti alkaa tulla kaikkien ulottuville. Se näkyy kankaiden voimakkaina kuvioina ja uusina ulkomuotoina; hiusvoiteet ja tupeeraukset antavat uudenlaista ryhtiä olemukseen. Muoti-ilmiöt näkyvät ja Marimekkoa on kaikkien saatavilla.
Työn tekeminen välittyy kuvissa asujen ja työvälineiden kautta. Kuviin työstä ja työtauoista liittyy usein miesten tupakointi. Sitä ei peitellä ja se näyttää olleen yleinen rentoutumistapa. Varmaan entiset rintamamiehet jatkoivat sodan aikana omaksumaansa tapaa vetää hermosavut kotiinnuttuaankin.
Ismo Höltön koskettavat kuvat 60-luvulta välittävät monimuotoisesti tuon ajan tunnelmia. Muutoksen vuosikymmenen kuvauksena Ismo Höltön valokuvanäyttely on vertaansa vailla. Näyttely on esillä Vaasan Kuntsin modernin taiteen museossa 17.10.2015- 24.1.2016.
Keskustelusta 3.6.2015 koonneet Eila Kallio ja Leena Korppoo.
