Vuoden teema 2017 – Mieli muutoksessa

mielimuutoksessa2mod

”Niin muuttuu maailma, Eskoni” sanoi isä Topias katsoessaan aikuiseksi venähtänyttä, tuskin hännystakkiinsa mahtuvaa poikaansa Aleksis Kiven Nummisuutarit -näytelmässä. Muutos meissä ja ympärillämme on jatkuvaa. Toisinaan se on selkeää, mutta useimmiten vasta myöhemmin kristalloituvaa ja ymmärrettävää.

Muutoksen mieli ja mielekkyys nähdään, kun ryhdymme tutkimaan, oliko muutos haitaksi vai hyödyksi. Vastaamme tulee myös mielettömiä muutoksia. Olemme muuttumisen armoilla, mutta voimme itse kääntää muutoksen suuntaa; emme ole kuin lastu laineilla. Pienillä hiekanjyvillä on voimaa rantakallion muovaamiseen. Myös oma mielemme on muuttuvainen, joskus salamannopea, joskus junnaava ja jumittunutkin muutoksissaan. Usein joudumme tasapainoilemaan muutosten ristiaallokossa oman mielen ja ympäristön välillä.

Muutoksen teemaan liittyvää aineistoa on koottu Elämyksen, Tietämyksen ja Kokemuksen näkökulmista.