HANKKEITA

Vanhustyön keskusliitto: Ikäpolvitoimintaa ja tutkimusta
http://www.ikapolvet.fi

Mannerheimin Lastensuojeluliitto: Kylämummit ja -vaarit
Kylämummit ja -vaarit ovat vapaaehtoistyöstä kiinnostuneita aikuisia, jotka haluavat olla läsnä lasten arjessa ja antaa aikaansa. Jokaisen tiedot ja taidot ovat tärkeitä. Kylämummit ja -vaarit eivät ole yksittäisten lasten varamummeja tai vaareja, vaan toimivat esimerkiksi päiväkodeissa ja MLL:n perhekahviloissa ja kerhoissa. Kylämummit ja -vaarit tekevät lasten kanssa itselleen luontevia asioita, esimerkiksi lukevat kirjoja, askartelevat, leikkivät tai lähtevät mukaan metsäretkelle. Tärkeintä on läsnäolo, kuunteleminen, tukeminen ja rohkaiseminen. Toiminnan perustana on vapaaehtoisuus, luotettavuus ja luottamuksellisuus. Toimintaan voi lähteä mukaan jo ennen eläkkeelle siirtymistä. Kylämummiksi ja -vaariksi voi jokainen ryhtyä omilla ehdoillaan ja päättää itse, kuinka pitkäksi aikaa ja kuinka usein voi sitoutua.
Kylämummi ja -vaari -toiminnalla http://www.mll.fi

Lukiolaiset innostuivat ideoimaan vanhustyön kehittämistä
Vanhustyön keskusliiton valtakunnalliseen Innolukio-kilpailuun antamat tehtävät herättivät nuorissa kiinnostusta. Kilpailuun jätettiin 36 innovaatiota, jotka liittyvät nuoria ja ikäihmisiä yhdistävään toimintaan. Innolukio-kilpailun voittajia juhlittiin keskiviikkona 23.1.2013 Helsingin kaupungintalon juhlasalissa.
http://www.vanhustyonkeskusliitto.fi
Ajankohtaista
 

VUODEN TEEMA 2014
Miehen mieli

Lue lisää

Miehen mieli - kokemuksia väkivaltaa käyttäneiden miesten maailmasta
Referaatti (PDF)

Boyhood-elokuva
Kooste (PDF)