VARHAISESTA VUOROVAIKUTUKSESTA
Vauvan syntymä on äidille ja isälle suurimpia muutoksia mitä aikuinen elämässään
kokee. Keskeisin ja tärkein psykologinen prosessi on äidin ja vauvan sekä
isän ja vauvan välisen suhteen kehittyminen ja perheen kolmenkeskisen vuorovaikutuksen
löytyminen. Tavallisesti spontaani, riittävän hyvä vanhemmuus herää jo raskauden
aikana ja kehittyy vauvaan tutustumisen ja yhdessä elämisen myötä. Nykytietämyksen
mukaan vauvat ovat jo syntymästään saakka vuorovaikutukseen virittyneitä ja
kykeneviä luomaan suhdetta äitiin, isään ja sisaruksiin. Vaikka varhainen
vuorovaikutus on monikollista, pysyvää, läsnäolevaa ja reagoivaa äitiä ja
isää tarvitaan.
Varhainen vuorovaikutus on arkista ja konkreettista vauvan kanssa yhdessä
olemista: syöttämistä, nukuttamista, rauhoittamista, vaipan vaihtoa ja pesuja,
rasvaamista, hiuksien harjaamista ja leikkiä osin tavallisten hoitotoimien
sisään rakentuneena. Arkinen vuorovaikutus on kuitenkin lähemmin tarkasteltuna
varsin monivivahteista ja tapahtumarikasta, vastavuoroisuus on siinä läsnä
alusta alkaen. Vauva kuuntelee mielellään äidin ja isän ääntä, siksi vauvalle
puhuminen on tärkeää alusta alkaen, tiedetään, että jo sikiövauva tunnistaa
vanhemman ja kodin äänet. Vauva katselee mielellään, hänelle äidin ja isän
kasvot ovat mieluisinta katseltavaa. Katsekontakti on läpi elämän vahvin vuorovaikutuksellinen
aktivoiva elementti. Kosketus ja syli tuovat vauvalle, niin kuin elämässä
myöhemminkin, rauhoittavia merkityksiä.
Ulkoisten toimintojen tason lisäksi sisäinen tunnekokemusten ja mielikuvien
taso on vuorovaikutuksessa keskeistä. Vauva tarvitsee sensitiivisen vanhemman,
joka havaitsee hänen tarpeensa, tulkitsee niitä ja vastaa oikealla ajoituksella
tarpeisiin. Oleellista on vanhemman kyky soinnuttaa omaa käyttäytymistään,
äänensävyään, katsettaan ja liikkeitään vauvan ilmaisuun ja kyky ymmärtää
vauvan käyttäytymisen takana olevia näkymättömiä tunteita ja tarkoituksia.
Näistä jatkuvista ja toistuvista riittävän sensitiivisistä vuorovaikutuskokemuksista
rakentuu kiintymyssuhde vanhemman ja lapsen välille. Kiintymyssuhteen laadulla
näyttää olevan ratkaiseva merkitys lapsen hyvinvoinnin ja tasapainoisen kasvun,
jopa aivojen kehittymisen, kannalta. Varhaiset kiintymyssuhteet rakentavat
pohjaa ihmisen myöhemmillekin lähi- ihmissuhteille.
Lue lisää aiheesta
psykologi
Irmeli Kinnusen haastattelusta.
TIETOKIRJALLISUUTTA
Brodén, Margareta: Raskausajan mahdollisuudet. Therapeia-säätiö. 2006.
Puhutteleva kirja kaikille, jotka työskentelevät vauvaa odottavien perheiden
kanssa. Raskausaika on tärkeä vaihe, jossa on mahdollisuus muutokseen ja suhteiden
kehittymiseen. Kuvataan myös tapoja auttaa vanhempia ottamaan vastaan vauvansa
ja työstämään omaa vanhemmuuttaan.
Gerhardt, Sue: Rakkaus ratkaisee. Varhaisen vuorovaikutuksen merkitys aivojen
kehittymiselle. Edita 2007.
Kuvaa varhaisen vuorovaikutuksen merkitystä koko ihmisen elämälle. Soveltuu
sekä vanhemmille että ammattihenkilöille.
Niemelä, Pirkko & Siltala, Pirkko & Tamminen Tuula (toim): Äidin ja vauvan
varhainen vuorovaikutus. WSOY. 2003.
Suomalaisten asiantuntijoiden kirjoittama teos, jossa käsitellään kattavasti
varhaisen vuorovaikutuksen merkitystä, tutkimusta ja hoitoa.
Sinkkonen, Jari: Yhdessä isän kanssa. WSOY.1998.
Isän merkitys.