Kaikki kirjoittajan Eila Kallio artikkelit

Kun katseet kohtaavat – teemailta valokuvaaja Leena Louhivaaran seurassa

Terveydenhuollon psykologit järjesti Töölön kirjastossa 21.3.2018 teemaillan Kun katseet kohtaavat. Tilaisuus liittyi yhdistyksen tämän vuoden teemaan, katseen merkitykseen, jota olemme paljon pohtineet ja josta olemme koonneet runsaasti erilaista materiaalia yhdistyksen verkkosivuille.

Teemailtamme vieras, valokuvaaja ja työnohjaaja Leena Louhivaara johdatteli illan osallistujat valokuvien kiehtovaan maailmaan kuvien ja kertomusten kautta. Leena kertoi, kuinka hän haluaa työssään keskittyä tutkimaan valokuvan ja ihmisen sisäisen todellisuuden välistä vuoropuhelua. Tällä tiellä hän on oppinut, että valokuvaajan työssä kontaktin ja luottamuksen rakentaminen kuvattavaan on kaiken lähtökohta.

Illan aikana saimme nähdä runsaasti Leenan ottamia valokuvia ja kuulla kuvattavien koskettavia elämäntarinoita. Leena esitteli meille Diakonissalaitoksen Kotikallion ikäihmisten kanssa toteuttamaansa Omakuva sata vuotta suomalaisena 2017 – hanketta, taiteilija Maarit Hedmanin kanssa rakennettua Katseen takana -näyttelyä sekä rintasyöpään sairastuneiden naisten kanssa kuvattua Saa katsoa -näyttelyä. Näistä kuvista pystyi aistimaan sen, että Leena valokuvaajan roolissaan on todellakin onnistunut rakentamaan arvostavan ja vuorovaikutteisen suhteen kuvauksiin osallistuneiden ihmisten kanssa.

Illan keskustelussa pohdittiin nykyistä kuvien tulvaa ja selfie-kuvien roolia itsensä ilmaisussa. Kuvien katsominen on usein vilkuilua ja aiheesta toiseen siirtymistä. Valokuvien äärelle pysähtyminen, niiden herättämien tunteiden ja muistojen sanoittaminen ja erilaisten tulkintojen kuunteleminen vaatii kuitenkin aikaa ja keskittymistä. Jos sen on valmis antamaan, niin vastalahjaksi saa ainutlaatuisen mahdollisuuden oppia ymmärtämään itseään, omaa historiaansa ja sukunsa historiaa. Kuvat voivat myös avata meidät työyhteisöissämme ja perheissämme havaitsemaan erilaisuuden tuoman rikkauden ja rakentamaan hyväksyvää dialogia.

Leena Louhivaaran työt toivat vahvistusta sille psykologien usein esittämälle näkemykselle, että jokaiselle meistä nähdyksi tuleminen sellaisena kuin on, on itsetunnon ja itsearvostuksen kehittymisen kannalta olennaisen tärkeätä. Arvostava ja lempeä katse on lahja, jonka jokainen meistä voi toiselle antaa.

Leena Korppoo

Leena Louhivaara, Leena Korppoo

Valokuvaaja Leena Louhivaara Töölön kirjastossa 21.3.2018

Tervetuloa Terveydenhuollon psykologien järjestämään teemailtaan KUN KATSEET KOHTAAVAT keskiviikkona 21.03.2018 klo 18.00-19.30 Töölön kirjaston Mika Waltari -saliin, Topeliuksenkatu 6, 4. krs, Helsinki 25. Tilaisuuteen on vapaa pääsy.

Valokuvaaja, kouluttaja ja työnohjaaja Leena Louhivaara tutkii valokuvan ja ihmisen sisäisen todellisuuden vuoropuhelua. Hän on kehittänyt omakuva-minäkuva -menetelmän, jota soveltaa työssään ja koulutuksissaan työyhteisöissä. Tilaisuudessa hän esittelee valokuviaan ja kertoo Omakuva – sata vuotta suomalaisena 2017 -hankkeesta sekä Katseen takana -näyttelyn herättämistä ajatuksista.

Katseen ja katsomisen suuri psyykkinen merkitys tulee esiin lapsen kehityksessä sekä ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa läpi elämän. Nähdyksi tuleminen sellaisena kuin olen, omana itsenäni, on minäkuvan muotoutumisen kannalta ensiarvoisen tärkeää.

Keskustelua johdattelee psykologi Leena Korppoo.
Lämpimästi tervetuloa!

Tapahtuma Töölön kirjaston sivuilla

Leena Louhivaaran sivut

 

Mieli muutoksessa – kirjailijatapaaminen Selja Ahavan kanssa

Terveydenhuollon psykologit järjesti 21.9.2017 yleisölle avoimen tapaamisen kirjailija Selja Ahavan kanssa Töölön kirjastossa. Ulla Kyrönseppä johdatteli keskustelua teoksesta Taivaalta tippuvat asiat kirjailijan kanssa ja illan aikana yleisö myös osallistui keskusteluun.

Selja Ahava sanoo kirjoittamisen olevan hänelle matka, jonka hän aloittaa punomalla merkittäviksi kokemistaan ilmiöistä verkostokuvion. Taivaalta tippuvat asiat –teoksen verkostokuvasta kantavaksi teemaksi nousi se, kuinka lapsi, kirjan Saara, omintakeisella tavallaan pohtii elämän isoja kysymyksiä ja joutuu selviämään traagisista sattumista yksin aikuisten etääntyessä ja hajotessa hänen ympärillään. Saara haluaa olla yhteydessä kuolleeseen äitiinsä ja muistelee tätä joka päivä säilyttääkseen äidin elävänä mielessään. Aikuiset sen sijaan antautuvat ajan hoidettaviksi ja antavat muistojen haihtua ja kadota mielestään.

Sattumat ja traagiset tapahtumat ovat aina kiehtoneet Selja Ahavaa ja hän on palannut niihin eri teoksissaan. Sattumat herättävät hänen mukaansa aina sisäisen ristiriidan, oliko tapahtuma ansiotani vai syytäni. Dilemman voisi Selja Ahavan sanoin tiivistää: ”Miksi olen missäkin minäkin hetkenä.” Tähän kysymykseen ei ole hyvää tai helppoa vastausta ja tätä kirjailija peilaa Taivaalta tippuvat asiat –kirjassaankin jättämällä tarinat kesken. Lukija joutuu hänen mukaansa tällöin samanlaiseen tilanteeseen kuin kirjan henkilöt, joiden matka ei pääty silotellusti eivätkä asiat ratkea.

Selja Ahava tuo kuitenkin esiin, että taide eri muodoissaan luo konkreettisia kuvia asioille, jotka ovat vaikeasti hahmotettavia. Kirjassa Saaran äiti piirtää tyttärestään kuvan talon seinään, ja tämä kuva jää ikuisiksi ajoiksi näkymättömiin sen päälle remontissa asennetun levyn alle. Mutta Saaralle tuo ulospäin näkymätön kuva on sisäisesti olemassa ja se taianomaisesti pitää hänen ja äidin suhteen koossa.

Kirjan hahmot ja tarinat kuvaavat hyvin, miten erilailla ihmiset reagoivat elämän yllättäessä heidät. Oli kyse suuresta onnesta – lottovoitosta – tai menetyksestä, niin koskaan ei voi etukäteen tietää, kuinka sen pyörteeseen joutunut ihminen reagoi. Ihmisen mielellä on käytössään monia keinoja selvitä muutoksissa, osa niistä auttaa kohtaamaan asiat ja menemään elämässä eteenpäin, osa taas toimii juuri päinvastoin. Torjunta ja mielen hajoaminen ja toisaalta lämpimien, voimaannuttavien muistikuvien vaaliminen, nämä kaikki ovat nähtävissä Selja Ahavan tarinoiden henkilöissä, joille sattuman summat näyttävät jakautuvan mielivaltaisesti.

Leena Korppoo

Ulla Kyrönseppä ja Selja Ahava. Kuva: Leena Korppoo
Ulla Kyrönseppä ja kirjailija Selja Ahava. Kuva: Leena Korppoo

Kun elämä muuttuu. Selja Ahava puhuu kirjastaan Taivaalta tippuvat asiat Töölön kirjastossa 21.9.2017

Tervetuloa teemailtaan Kun elämä muuttuu torstaina 21.9.2017 ko 18-19.30 Töölön kirjaston Mika Waltari -saliin, Topeliuksenkatu 6, 4 krs, Helsinki 25. Tilaisuuteen on vapaa pääsy.

Miten mieli selviytyy vastaan tulevista yllättävistä tapahtumista, jotka muuttavat kaiken? Muutosten haasteista, traumojen käsittelystä ja elämässä selviytymisestä keskustelevat kirjailija, dramaturgi Selja Ahava ja psykologi, psykoterapeutti Ulla Kyrönseppä.

Selja Ahava on kirjoittanut kirjassaan Taivaalta tippuvat asiat elämän odottamattomista muutoksista. Taivaalta tippuvat asiat on saanut EU:n kirjallisuuspalkinnon ja ollut Finlandia-palkinnon ja Tulenkantaja-vientikirjapalkinnon ehdokkaana.

”Selja Ahavan toinen romaani Taivaalta tippuvat asiat pohtii elämän käsittämättömyyttä: satumaista onnea ja kohtuutonta epäonnea. Se on tarina sattumista ja ihmisistä, jotka selittämättömän äärellä etsivät selitystä elämälleen. Kirja kertoo ajan kulumisesta, surusta ja tapahtumista, jotka pomppaavat ulos perinteisestä draaman kehikosta. Ahavan romaaniin puhkeaa aukkoja – sen tarinat jäävät kesken tai loppuvat väärin.” (Gummerus 6.11.2015)

Teemaillan esite (pdf)
teemailta 21 9 2017 THP (1)

Oletko hyvä kuuntelija?

Kuulluksi tuleminen on elämän perusasioita. Usein kyllä kuulemme, mutta emme kuuntele. Tony Dunderfeltin mainio pieni kirjanen ”Kuuntele ja tule kuulluksi” kuvaa, miten asettua kuulijaksi, miten olla vastaanottaja. Miten usein heijastammekaan vuorovaikutukseen omia näkemyksiämme. Otamme kantaa saman tien, omat ajatukset pursuavat esiin ja olemme kuuroja toisen sanomalle.

Vuorovaikutukseen tunkevat mukaan vanhat tottumuksemme: hyökkäämisen tai pakenemisen reagointimallit. Alamme väitellä innokkaasti ja keskustelusta tulee taistelutanner tai vetäydymme, ajatuksemme karkaavat muualle, emme kiinnostu.

On olemassa keinoja kuulla paremmin. Anna aikaa toisen puheelle ja siirry kuuntelemisen tilaan. Useimmiten kaikki tärkeä on sanottu 20-50 sekunnissa. Läsnäoleva kuuntelu vaatii harjoittelua, ”psykologisia lihaksia”. Toisinaan huomio häilyy: kuuntelen välillä, arvioin sanomaa tai ehkä väsyn kuuntelemaan. Syntyy myös tunnereaktioita, projektioita omista aiemmista kokemuksista. Ne on hyvä huomata, mutta ne voivat tulla ja mennä, kuunteleminen on tärkeämpää. Suoritamme Tony Dunderfeltin mukaan ”kuuntelujumppaa”.

Hyvässä kuuntelussa toisen viesti ymmärretään monella tasolla: sanojen, tunteiden ja tarkoituksen tasoilla. Sanoilla on monenlaisia merkityksiä, joten tee tarkennuksia, pyydä esimerkkejä. Minimoi omia tulkintojasi ja projektioitasi. Pyri ymmärtämään puhujan tunteita. Hän kertoo tärkeitä ja merkityksellisiä asioita ja pyrkii johonkin. Koeta päästä selville hänen tavoitteestaan. Silloin vuorovaikutuksessa syntyy ”yhteistä tilaa”, joka innostaa eteenpäin. Voit huomata, miten kuuntelemisessa on magiikkaa: kiinnostut toisen ajatuksista ja toisesta.

Tony Dunderfelt: Kuuntele ja tule kuulluksi. Kauppakamari, 2015.
Tony Dunderfelt: Läsnäoleva kohtaaminen. PS-kustannus, 2016.

Psykologikongressi 2016: Katseessa keskeistä viestiä

Katseen ja katsomisen tutkiminen näyttää olevan psykologisissa tutkimuksissa keskeisellä sijalla, mitä kuvaa muutama kongressista poimittu esimerkki.

Vauvojen silmien liikkeiden tutkimus kertoo kasvojen ilmeiden tunnistamisesta ja katsekäyttäytymisen nopeudesta ja joustavuudesta. Yhä tarkemmilla menetelmillä päästään tutkimaan alle 1-vuotiaan maailmaa sekä ensimmäisiä tarkkaavaisuuden ja itsesäätelyn prosesseja. Vauvan varhainen valppaus ja kyky suuntautua ulkoisiin tapahtumiin heijastaa raskauden aikana rakentunutta perustaa tulevalle kehitykselle ja ennustaa kehitystä myöhemmin lapsuudessa.

Kouluikäisiltä vaaditaan uudenlaista visuaalista otetta ja lukutaitoa digitaalisessa oppimisympäristössä. On osattava kohdentaa tarkkaavaisuutta, erottaa olennaiset lähteet ja poimia avainsanoja. Perinteisessä lukemisessa katse ohjautuu tunnistamaan sanoja ja ymmärtämään lausekokonaisuutta. Digitaalisessa lukemisessa katse kohdentuu tiedontarpeen kannalta useisiin tärkeisiin kohteisiin, mikä vaatii toisenlaista visuaalista tarkkaavaisuutta kuin ennen.

Katsekontakti ihmisten välillä on voimakas sosiaalinen signaali ja sen tiedetään nostavan fysiologista vireystilaa. Katsekontakti virittää aivot vuorovaikutuksen aloittamisen toimintavalmiuteen. Erityisen suuri merkitys katseella on sosiaalisesti hyljeksityille henkilöille; he tulkitsevat sen mahdollisuudeksi palauttaa menetetty hyväksyntä ja yhteys muihin.

Ympäristöpsykologiassa on tutkittu elvyttävyyden tunnusmerkkejä. Niitä ovat lumoutumisen tuntu, arkipäivästä irtautumisen kokemus, johdonmukaisuuden ja ulottuvuuden havainto sekä kokemus ympäristön sopivuudesta itselle. Ulottuvuuden havainto eli kauas katsominen on yksi luontoympäristöön liittyvistä rauhoittavista elementeistä. Tämän voimme hyvin tunnistaa tuntemuksissamme korkean tunturin laella tai meren rannalla horisontin siintäessä kaukaisuudessa. Myös lähiympäristössä, vaikkapa työhuoneen ikkunasta vilkaistaessa ulos, katse etsiytyy kauas kuin hetken levätäkseen.

 

Ajatuksia ihmisen mielestä

Ihmisen mieli. Riitta Hari ym.Ihmisen mieli -kirja (Riitta Hari ym. Gaudeamus, 2015) tarttuu vaikeasti kuvattavaan asiaan, mielen toimintaan. Teoksen taustana on kaksivuotinen Mieli-forum, joka kokosi sata tutkijaa pohtimaan mielen arvoitusta. Luontevasti kirjoitettuna ja helppolukuisena kirja avaa mielen käsitettä ja yhdistelee jo aiemmin tietämiämme asioita uudella tavalla.

Mielen toiminta on meille tuttua omakohtaisesta kokemuksesta, mutta miten sitä osaisi kuvata. Mieli on ikään kuin liian lähellä, jotta sitä voisi käsittää. Eräs kirjoittajista toteaa: ”Mieli on pääni sisällä oleva jokin, joka ajattelee, tuntee ja tekee minusta minut. Se asuu minussa, käyttää aivojani ja on tullut maailmaan syntyessäni”.

Sanana mieli tarkoittaa järkeä ja ajattelua, mutta myös mielialaa ja haluamista. Kirjassa puhutaan mielestä ryppäänä erilaisia toimintoja: havaintoja, päätöksentekoa, kokemuksia, tunteita, kuvittelua, toivomista, tahtomista, kuvittelemista. Tunteet ovat esimerkki mielen, aivojen ja kehon saumattomasta yhteispelistä. Kirja kertoo: mieli on koko ajan muuttuva, dynaaminen prosessi.

Ihmisen mieli kuvastuu suhteina aivojen, kehon, ulkoisen maailman ja muiden ihmisten välillä. Siten mieli rakentuu aina uudestaan sen mukaan, millaisten asioiden kanssa ollaan kosketuksissa. Ajattelu ei synny tyhjiössä, vaan ympäristön tarjoamat vihjeet ja ärsykkeet ovat ajatusten ja toimintojen laukaisijoita. Mieli on ikään kuin toimintasilmukka, jossa aistit ja teot ovat jatkuvassa yhteydessä.

Kirjassa todetaan: mieltä ei voi eikä tarvitse paikantaa mihinkään. Mielen ja aivojen välille ei voi laittaa yhtäläisyysmerkkiä; se ei sijaitse aivoissa, vaikka aivotoiminnat ovatkin osa mieltä. Se ei ole myöskään aivoista riippumaton henki tai sielu. Aivot tarjoavat mielelle”käyttöalustan”, joka muokkautuu fyysisen kehityksen ja sosiaalisen vuorovaikutuksen aikana.

Terveen mielen tunnusmerkkeinä ovat aktiivisuus, kyky sopeutua muutoksiin, tehdä työtä, hyväksyä erilaisuutta, nauttia elämästä ja tuntea myönteisiä tunteita muita kohtaan. Terveeseen mieleen liittyy myös kokemus, että oma minuus on ehjä kokonaisuus, jolla on jatkuvuus. Me osaamme myös spontaanisti jäsentää muiden toimintaa, eli lukea toisten mieltä, mikä mahdollistaa ennakoinnin ja yhteistoiminnan.

Ajatuksia Ihmisen mieli -kirjasta kokosi Eila Kallio.

Riitta Hari ym.: Ihmisen mieli

”Jos joku tulis jutteleen” Niina Junttilan kirja Kavereita nolla kertoo yksinäisyydestä

Niina Junttila on koonnut lasten ja nuorten kokemuksia yksinäisyydestä kirjaansa Kavereita nolla (Tammi 2015). Yksinäisyys voi olla riipaisevaa ja pohjattoman surullista. Niina Junttila tuo esiin, miltä yksinäisyys tuntuu, mistä se syntyy ja mihin se voi johtaa. Hän nostaa esiin yksinäisten hiljaisen äänen.

Yksinäisyys on sosiaalisten suhteiden puutetta tai niiden kokemista kielteisenä. Yksinäisyys on henkilökohtainen kokemus, ryhmässäkin voi olla yksin. Sosiaalinen yksinäisyys on ulkopuolelle jättämistä, emotionaalinen yksinäisyys läheisten puutetta.

Pienillä lapsilla kontaktit syntyvät siinä joukossa, jota tavataan. Joku jätetään ryhmän ulkopuolelle ja eristäminen ja eristyminen vahvistuu vuosi vuodelta. Lapsi tai nuori voi alkaa pitää yksinäisyyttä omana piirteenään, jota ei voi muuttaa.

Niina Junttila toteaa, että 10-20% koululaisista kokee yksinäisyyttä. Heikompi itsetunto 10
vuoden iässä ennakoi yksinäistymistä. Alakouluaikana taitotason vertailu voi jättää hitaammin oppijat syrjään ryhmässä. Yläkoulussa kahdeksas luokka on ratkaisevaa aikaa. Koulumuodon muutos on sekä haaste että mahdollisuus.

Tutkimus kertoo, että ruudun äärellä paljon olevilla on enemmän yksinäisyyden kokemuksia kuin muilla. Yllättävää, mutta ymmärrettävää. Niina Junttila on huolissaan erityisesti ala-asteen yksinäisistä pojista.

Keho reagoi yksinäisyyteen nostamalla stressitasoa; ruumiissa tuntuu kipua ja ruumis voi korvata psyykkisen kivun. Aivotutkimus kertoo, että yksinäisten aivot ennakoivat kielteisiä
kontaktikokemuksia; vain kurjat asiat huomataan. Niina Junttila kysyy myös: Tarttuuko
yksinäisyys? Ja vastaa siihen myöntävästi.

Sosiaalinen kompetenssi eli kaveritaidot opitaan olemalla kavereiden kanssa. Niin kuin ei voi oppia uimaan ilman vettä. Yksinäisyyden kesyttäminen tapahtuu vähitellen, kokemuksen kautta. Taikakeino on kontakti. Se on vastaus yksinäisen toiveeseen:”Jos joku tulis jutteleen”.

Yksinäisyys voi muotoutua ahdistavaksi, mutta yksinolo voi olla myös ravitsevaa ja luovaa.
Kirjassa verrataan hyvää yksinoloa Galapagos-saarten erillisyyteen muusta maailmasta. Siellä on syntynyt jotain ainutlaatuista, omassa yksinäisyydessä.

Niina Junttila on kirjoittanut selkeän ja meitä aikuisia puhuttelevan kirjan lasten ja nuorten yksinäisyyden olemuksesta. Hän kertoo aiheesta elämänläheisesti esimerkkien valossa. Hän kuvaa tarkkanäköisesti yksinäisyyden alkuvaiheita ja kierrettä ja antaa vinkkejä vakavien seuraamusten estämiseksi. Toivottavasti opimme katsomaan ja kuulemaan tarkemmin lasten ja nuorten hiljaista puhetta.